Me Oz MAXilla, yrityksenä, työntekijöinä, ihmisinä, olemme superonnekkaita, että meillä on supermahtavia työntekijöitä ja ohjaajia läsnä, pyörittämässä arkeamme. Tiina juhlistaa tällä hetkellä 10:tä vuotta ohjaajana ja on ollut Oz MAXin perustamisesta saakka, antaen kuplivalla ja aurinkoisella persoonallaan väriä meidän ohjaajatiimiimme! Lue Tiinan tarina alta.
10 vuotta sitten… Tuossa kivellä istui 17-vuotias Tiina, joka oli juuri päässyt BODYPUMP-peruskoulutuksen läpi ja oli ”valmis” ohjaaja.
Vaikka ryhmäliikunta oli vienyt sydämen täysin ja Kuntoklubi Oz oli toinen koti, niin ajatus ohjaajana olemisesta ei koskaan ollut se ykköshaave. Ainakaan niin, että sitä olisi ääneen myöntänyt. Esiintyminen, ohjaaminen ja esikuvana oleminen ei ollut silloin se omin mukavuusalue. Siltikin, jostain silloinen Kuntoklubi Ozin omistaja näki, että tuo tyttö pitää laittaa just tuonne koulutuksiin. Jos näin ois sanottu 27-vuotiaalle Tiinalle, en ois pystynyt siihen ikinä.
Alkutaival oli täynnä vastoinkäymisiä, kivikkoista tietä ja älytöntä epäluottamusta itseensä. Niin monesti meinasin luovuttaa. Rinnalla kulki uskomattomat kollegat, jotka jaksoi käydä tunneilla ja joiden tunneille sain aina mennä mukaan ohjaamaan. Näiden ohjaajien tukemana en luovuttanut. Tuli vuosi 2010 ja sain ensimmäiset kehut tunneistani. Sen jälkeen tuli tunne, että KYLLÄ! Lisenssien määrä kasvoi hiljalleen nykyiseen viiteen. Mukaan tuli BODYATTACK, CXWORX, GRIT, SPRINT, sisäpyöräily, Polarin sykeohjatut tunnit ja oikeastaan kaikki lajit maan ja taivaan väliltä, paitsi tanssit. Monta uutta liikuntakeskusta.
Tuntimäärät kasvoi 25-30 tunnin viikkomääriin ja opinnot ammattikorkeakoulussa tuntu toissijaiselta, niin siistiä jumpan veto oli. Sain kouluttaa muita ohjaajia, reissata Suomessa ja ulkomaillakin ja elämä täyttyi pelkistä jumpista. Vauhtisokeus iski, eikä ensimmäiset merkit terveyden pettämisestä tuntunut vielä missään. Lopulta täydellisessä pakkolevossa selän ja lopulta ylikunnon takia sitä alko miettiä että tässä hommassa tärkeimmän työvälineen, oman kropan, hyvinvonnista pitää pitää parempaa huolta.
Tällä hetkellä ryhmäliikunnan ohjaus on mulle edelleen tärkeimpiä asioita elämässä. Uskon löytäneeni pikkuhiljaa sen kohtuullisuuden rajan tässäki hommassa. Tärkeintö ohjaamisessa on asiakkaat. Oon aina sanonu, että ilman mun asiakkaita en sais tehdä tätä työtä. Oon saanut näiden 10 vuoden aikana elämääni niin paljon ystäviä, kavereita, satoja kollegoita ja tuhansia ihmisiä, joita oon saanu liikuttaa. Haluan toimia esikuvana, haluan tukea kaikkia niitä 17-vuotiaita jotka on samassa tilanteessa ku minä, haluan motivoida, haluan tuottaa elämyksiä ihmisille. Voin myös olla varoittavana esimerkkinä siitä miten ei kannata laiminlyödä omaa kehoa unohtamalla levon, miten itseään ei kannata rangaista kaikista virheistä ja miten omaa tekemistä ei aina tarvitse analysoida sana sanalta.
Kiitos kollegat, keskusten omistajat, yhteistyökumppanit ja asiakkaat. Olen äärettömän kiitollinen kaikesta.
Tänään juon yhden lasin skumppaa jokaisen 10 vuoden edestä.
❤ Jumppa-Tinttara
Julkaistu: 13.06.2018